Kategoriat
Missä vaiheessa saatavat syntyivät? Rakennusurakka Sopimusrikkomus Urakkasopimus

KKO:2008:111: Olivatko saatavat syntyneet ennen saneerausmenettelyn alkamista vai vasta menettelyn aikana?

Diaarinumero: S2006/602
Esittelypäivä: 30.10.2007
Antopäivä: 17.12.2008
Taltio: 2820

Urakan tilaaja A oli urakoitsija B:n yrityssaneerausmenettelyn aikana purkanut urakkasopimuksen vedoten rakennusalan yleisten sopimusehtojen mukaiseen erityiseen purkuperusteeseen, jonka täyttymisestä A oli ilmoittanut jo ennen saneerausmenettelyn alkamista. Saneerausmenettelyn aikana A myös korvasi kolmansille urakan toteuttamisessa aiheutuneita vahinkoja. B:n konkurssissa A vaati sopimuksen purkamisesta aiheutuneelle vahingonkorvaussaatavalleen sekä kolmansille maksamiinsa korvauksiin perustuville saatavilleen yrityksen saneerauksesta annetun lain 32 §:n 2 momentin ja velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain 3 a §:n mukaista etuoikeutta. Kysymys siitä, olivatko saatavat syntyneet ennen saneerausmenettelyn alkamista vai vasta menettelyn aikana.

YSL 3 § 1 mom 4 kohta (47/1993)
YSL 3 § 2 mom (47/1993)
YSL 32 § 2 mom (794/1998)
MJL 3 a §

Asian käsittely alemmissa oikeuksissa

Asian tausta

Tieliikelaitos (jäljempänä myös liikelaitos) tilaajana ja X Oy (jäljempänä myös yhtiö) urakoitsijana allekirjoittivat 26.1.2001 urakkasopimuksen, jolla yhtiö sitoutui suorittamaan alusrakenneurakan 31.10.2002 mennessä.

Yhtiön saneerausmenettely alkoi 1.2.2002. Liikelaitos purki urakkasopimuksen 16.4.2002 päivätyllä kirjeellä rakennusalan yleisten sopimusehtojen (YSE 1998, jäljempänä YSE) 79 §:n nojalla sillä perusteella, että yhtiö oli sellaisessa tilassa, ettei voitu odottaa sen täyttävän sopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan, eikä luotettavaa selvitystä näiden velvoitusten täyttämisestä ollut annettu.

Yhtiö asetettiin konkurssiin 10.5.2002. Konkurssissa liikelaitos valvoi muun ohella seuraavat saatavat:

1) urakkasopimuksen purkamisesta johtuen urakan loppuunsaattamisesta liikelaitokselle aiheutuneita lisäkustannuksia vastaava vahinkosaatava yhteensä 699 788,72 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen konkurssiin asettamisesta 10.5.2002 lukien,

2) urakkasopimuksen mukaan yhtiön vastuulle kuuluvat takuuajan vastuut enintään 84 062,68 euroa korkolain mukaisine viivästyskorkoineen mahdollisesta maksupäivästä lukien ja

3) osittain jo 1 ja 2 kohtiin sisältyvää ja osittain myöhemmin selviävää saatavaa urakan työaikaisten velvollisuuksien täyttämättä jäämisestä enintään 420 313,40 euroa.

Valvonta oli ehdollinen siltä osin kuin liikelaitos saisi suorituksen omavelkaiselta takaajalta.

Liikelaitos vaati saatavilleen velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain (maksunsaantilaki) 3 a §:n ja yrityksen saneerauksesta annetun lain (yrityssaneerauslaki) 32 §:n 2 momentin mukaista etuoikeutta, koska saatavien peruste oli valvonnan mukaan syntynyt yrityssaneerausmenettelyn alkamisen ja päättymisen välisenä aikana.

Konkurssipesä riitautti valvonnan perusteeltaan ja määrältään sekä saataville vaaditun etuoikeuden osalta.

Käräjäoikeus määräsi 8.1.2003 antamassaan konkurssituomiossa, että valvonnan käsittely jatkuu konkurssisäännön 35 a §:n 1 momentin mukaisesti eli noudattaen soveltuvin osin, mitä riita-asian käsittelystä säädetään.

Tieliikelaitoksen kanne Tuusulan käräjäoikeudessa

Kanteessaan Tieliikelaitos vaati, että sen valvonta hyväksytään valvonnan 1 ja 3 kohdissa valvottujen saatavien osalta 934 268,18 euron suuruisena ja 2 kohdassa valvotun saatavan osalta sellaisenaan eli enintään 84 062,68 euron suuruisena, molemmat erät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen konkurssin alkamisesta lukien. Lisäksi liikelaitos vaati, että saatavat vahvistetaan maksettaviksi maksunsaantilain 3 a §:n mukaisin etuoikeuksin.

Tieliikelaitoksella oli yhtiön eräiden sopimusvelvoitteiden olennaisen laiminlyönnin vuoksi ollut oikeus 16.4.2002 purkaa sen ja yhtiön välinen urakkasopimus. Sopimuksen purkaminen oli toimitettu maalis-huhtikuussa 2002 esiin tulleiden seikkojen perusteella 16.4.2002 eli 1.2.2002 – 10.5.2002 vireillä olleen yrityssaneerausmenettelyn aikana. Laitoksen saatavilla oli siten saneerausmenettelyn aikana syntyneinä maksunsaantilain 3 a §:n mukainen etuoikeus.

Konkurssipesän vastaus

Vastauksessaan konkurssipesä vaati, että Tieliikelaitoksen konkurssivalvonta hylätään vastauksessa eritellyiltä kohdiltaan ja että liikelaitoksen esittämä etuoikeusvaatimus hylätään.

Tieliikelaitoksen 16.4.2002 suorittama urakkasopimuksen purkaminen oli ollut perusteeton. Koska liikelaitos oli omilla laiminlyönneillään aiheuttanut urakkasopimuksen ennenaikaisen päättymisen, sillä ei ollut oikeutta saada yhtiön konkurssipesältä korvauksia urakan purkamisesta ja loppuunsaattamisesta aiheutuneista kustannuksista taikka urakan viivästymisestä aiheutuneita kustannuksia ja viivästyssakkoja.

Etuoikeusvaatimus oli hylättävä, koska liikelaitoksen väittämä saatava oli syntynyt ennen 21.12.2001 vireille pannun saneerausmenettelyn aloittamista 1.2.2002.

Siltä osin kuin liikelaitos oli valvonut saatavia kolmansille aiheutuneista vahingoista, saatavat eivät perustuneet lainkaan urakkasopimuksen rikkomiseen. Ne eivät olleet syntyneet saneerausmenettelyn alkamisen ja lakkaamisen välisenä aikana eivätkä siten voineet saada etuoikeutta.

Käräjäoikeuden tuomio 28.10.2004

Käräjäoikeus vahvisti yhtiön konkurssipesän varoista maksettavaksi Tieliikelaitokselle seuraavat saatavat:

1) Tuomion perusteluissa tarkemmin eriteltyä korvaussaatavaa yhteensä 682 882,41 euroa korkoineen, sekä

2) X Oy:n urakkasopimuksen mukaisia yhden vuoden takuuajan vastuita enintään 84 062,68 euroa korkoineen.

Kohdassa 1 maksettavaksi vahvistettu määrä oli suoritettava maksunsaantilain 3 a §:n mukaisella etuoikeudella.

Etuoikeus oli vahvistettava, koska yrityssaneerauslaki pyrki tarkoituksensa mukaisesti eri tavoin helpottamaan saneerausmenettelyyn hyväksytyn yrityksen toimintaa. Tähän tarkoitukseen liittyi yhtenä osana saneerausmenettelyn aikana syntyneiden velkojen vahva asema siinäkin tapauksessa, että yritys sittemmin joutui konkurssiin. Alkuperäisessä, vuonna 1993 säädetyssä muodossaan lain 32 §:n 2 momentti määritteli saneerausmenettelyn alkamisen ja lakkaamisen välisenä aikana syntyneet velat konkurssissa massavelan asemaan, jolloin niitä ei tarvinnut edes valvoa. 1.1.1999 voimaan tulleella lainmuutoksella (794/1998) massavelan asemasta luovuttiin ja kyseisenlaisille, nyt valvottaville saataville myönnettiin varsin vahva etuoikeus.

Saneerausmenettelyssä olevan yrityksen urakkasopimuksen purkaminen tilaajan puolelta oli toimi, joka ei yleensä edistänyt saneerausmenettelyn tarkoitusperiä. Lainkohdan etuoikeuden kriteerinä ei kuitenkaan ollut saatavan laatu, vaan yksinomaan sen syntymisen ajankohta. Saatavan tuli olla syntynyt saneerausmenettelyn alkamisen ja lakkaamisen välisenä aikana eli tässä asiassa 1.2. – 10.5.2002 välisenä aikana.

Tieliikelaitoksella olisi ollut oikeus purkaa urakkasopimus jo ennen 1.2.2002 alkanutta saneerausmenettelyä. Merkittävintä asian arvioinnin kannalta oli 1.2.2002 alkanut saneerausmenettely, jolla oli ollut yhtiön päärahoittajapankin hyväksyntä. Tieliikelaitoksen puolelta oli haluttu antaa yhtiölle mahdollisuus jatkaa toimintaansa. Saneerausmenettelyn alkaminen oli katkaissut liikelaitoksen aloittamat sopimuksen konkreettiset purkamistoimet. Ne oli aloitettu uudelleen vasta päärahoittajapankin menetettyä uskonsa saneeraukseen ja tehtyä konkurssihakemuksen.

Asiassa ei ollut käynyt ilmi, että Tieliikelaitos olisi siirtänyt urakkasopimuksen purkamisen ajankohtaa etuoikeuden saamisen tarkoituksessa. Ei ollut oikeudenmukaista ja kohtuullista tulkita, että liikelaitos olisi menettänyt etuoikeuden ennen saneerausmenettelyn alkamista aloittamiensa urakkasopimuksen purku-uhkausten ja selvityspyyntöjen johdosta. Etuoikeuden kannalta oli merkityksellistä sopimuksen purkaminen saneerausmenettelyn aikana ja tämän purkamisen johdosta syntyneet saatavat. Huomionarvoista epäilystä etuoikeudesta ei ollut urakan välittömien loppuunsaattamiskustannusten 481 924,31 euron, viivästyssakon 105 075,41 euron ja muiden kustannusten 80 000 euron osalta. Sen sijaan kolmansille aiheutuneiden vahinkojen 15 882,69 euron kohdalta voitiin aiheellisesti epäillä niiden syntymistä saneerausmenettelyn aikana. Näitä vahinkoja oli oikeudenkäyntiaineiston mukaan selvitelty kevään ja kesän 2002 aikana. Yhtiö oli lopettanut urakkatyöt 5.4.2002. Käräjäoikeus katsoi, ettei määrältään suhteellisen vähäistä korvauserää ollut syytä etuoikeuden kannalta arvioida muista lisäkustannuksista poiketen. Koska Tieliikelaitos ei ollut esittänyt yksilöityä näyttöä siitä, että takuuajan vastuut olisivat syntyneet saneerausmenettelyn aikana, etuoikeusvaatimus hylättiin niiden osalta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jorma Brusila.

Helsingin hovioikeuden tuomio 23.5.2006

Asianosaiset valittivat hovioikeuteen ja vastasivat toistensa valituksiin.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että käräjäoikeuden tuomiolauselman kohdassa 1) Tieliikelaitokselle ehdollisesti maksettavaksi vahvistettu enimmäismääräinen korvaussaatava korotettiin 812 576,14 euroksi käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen ja etuoikeuksineen.

Sopimusrikkomuksen merkityksen arvioinnin osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut. Asiassa ei ollut käynyt ilmi, että kysymyksessä olisi ollut yrityssaneerauslain 3 §:n 2 momentissa tarkoitettu sopimusrikkomustilanne. Asiassa ilmenneisiin olosuhteisiin ja sopijapuolten yhteisiin pyrkimyksiin nähden vahingonkorvausvelan ei voitu katsoa syntyneen ennen saneerausmenettelyn alkamista tuossa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla. Tämän vuoksi Tieliikelaitoksen saatavalla oli käräjäoikeuden katsomin tavoin sanotun lain 32 §:n 2 momentin mukainen etuoikeus. Kolmansille aiheutuneiden vahinkojen osalta hovioikeus totesi, että vahinkoja oli selvitelty ja Tieliikelaitos oli tullut vastaamaan niistä vasta saneerausmenettelyn aikana, joten vahingonkorvausvelan kolmansille aiheutuneiden vahinkojen osalta oli katsottava syntyneen saneerausmenettelyn aikana.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lauri Nouro, Eero Karttunen ja Marja Kartano. Esittelijä Antti Vuori-Karvia.

Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa

Konkurssipesälle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan konkurssipesä vaati, että Korkein oikeus kumoaa hovioikeuden tuomion siltä osin kuin Tieliikelaitoksen saataville oli annettu etuoikeus sekä että Korkein oikeus vahvistaa, ettei saatavilla ole etuoikeutta.

Tieliikelaitos vastasi valitukseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisu

Perustelut

Kysymyksenasettelu ja sovellettavat säännökset

1. Pääasiassa on enää kysymys Tieliikelaitoksen valvomien saatavien asemasta X Oy:n konkurssissa. Tieliikelaitos on valvonut sen ja yhtiön välisen sopimuksen purkamisesta syntyneitä saatavia ja lisäksi saatavia, jotka perustuvat liikelaitoksen kolmansille maksamiin korvauksiin. Molempien saatavaerien osalta on kysymys siitä, onko saatavilla etuoikeus maksun saantiin, kuten liikelaitos on vaatinut, vai onko saatavat maksettava konkurssipesään kuuluvista varoista yhtäläisellä oikeudella kaikkien konkurssisaatavien suuruuden mukaisessa suhteessa.

2. Yhtiö on ollut saneerausmenettelyn kohteena 1.2.2002 ja 10.5.2002 välisen ajan. Viimeksi mainittuna päivänä yhtiö on asetettu konkurssiin. Etuoikeuden kannalta keskeinen on kysymys, olivatko liikelaitoksen valvomat saatavat yhtiön saneerausmenettelyn alkamisen ja lakkaamisen välisenä aikana syntyneitä niin sanottuja uusia velkoja vai menettelyssä huomioon otettavia saneerausvelkoja.

3. Uudet velat on yrityksen saneerauksesta annetun lain (yrityssaneerauslaki) 32 §:n mukaan maksettava sitä mukaa kuin ne erääntyvät. Niillä on sanotun lainkohdan 2 momentin, sellaisena kuin se oli laissa 794/1998, ja siihen viittaavan velkojien maksunsaantijärjestyksestä annetun lain (maksunsaantilaki) 3 a §:n mukaan etuoikeus konkurssissa, joka alkaa saneerausohjelman aikana tai, kuten tässä tapauksessa, kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun saneerausmenettely on ilman saneerausohjelman vahvistamista lakannut.

4. Yrityssaneerauslain 3 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan, sellaisena kuin lainkohta oli alkuperäisessä muodossaan laissa 47/1993, saneerausveloilla tarkoitetaan kaikkia velallisen velkoja, jotka ovat syntyneet ennen saneerausmenettelyn alkamista, mukaan luettuina vakuusvelat sekä velat, joiden peruste tai määrä on ehdollinen tai riitainen taikka muusta syystä epäselvä. Lain 3 §:n 2 momentin mukaan, sellaisena kuin se oli mainitussa laissa, vahingonkorvausvelan katsotaan 1 momentin 4 kohtaa sovellettaessa syntyneen, kun vahingonkärsijä sai tiedon vahingon ilmenemisestä ja korvausvelvollisesta. Sopimusrikkomukseen perustuvan velan katsotaan puolestaan syntyneen, kun toinen sopijapuoli sai tiedon sopimusrikkomuksesta.

5. Siltä osin kuin valvotut saatavat perustuvat sopimuksen purkamiseen, sovellettaviksi tulevat myös Tieliikelaitoksen ja yhtiön välisessä urakkasopimuksessa noudatettavana olleet rakennusalan yleiset sopimusehdot (YSE 1998, jäljempänä YSE), joihin sopimuksessa on viitattu ja jotka näin ovat tulleet osaksi sopimusta. YSE 79 §:ssä on määräyksiä tilaajan oikeudesta purkaa sopimus urakoitsijan konkurssin tai suorituskyvyttömyyden perusteella. Näiden mukaan tilaajalla on oikeus purkaa sopimus, jos urakoitsija asetetaan konkurssiin tai urakoitsijan muuten havaitaan olevan sellaisessa tilassa, ettei voida odottaa hänen täyttävän sopimuksen mukaisia velvollisuuksiaan, eikä jälkimmäisessä tapauksessa luotettavaa selvitystä näiden velvoitusten täyttämisestä anneta.

Urakkasopimuksen purkamisesta johtuvat saatavat

6. Tieliikelaitos on ennen yhtiön saneerausmenettelyn aloittamista lähettänyt yhtiölle kolme kirjallista ilmoitusta, joista jokaisessa on todettu, että Tieliikelaitos katsoo yhtiön olevan YSE 79 §:ssä tarkoitetussa suorituskyvyttömässä tilassa. Ilmoituksissa on vaadittu, että yhtiö antaa Tieliikelaitokselle sanotun sopimuskohdan mukaisen luotettavan selvityksen yhtiön kyvystä täyttää sopimusvelvoitteensa. Edelleen ilmoituksissa on esitetty, että Tieliikelaitos purkaa sopimuksen YSE 79 §:n nojalla, jollei sen hyväksyttävissä olevaa selvitystä anneta kussakin ilmoituksessa mainitussa määräajassa. Viimeisessä saneerausmenettelyn alkamista edeltäneessä ilmoituksessa, joka on päivätty 11.1.2002, todetaan lisäksi, että Tieliikelaitos katsoo sopimuksen purkuperusteiden edelleen täyttyvän, mutta saneeraushakemuksen vireilläolon vuoksi liikelaitos toistaiseksi pidättyy purkamisesta.

7. Saneerausmenettelyn aikana Tieliikelaitos on 4.4.2002 lähettänyt yhtiölle kirjeen, joka on otsikoitu urakkasopimuksen purku-uhaksi. Tässä kirjeessä lausutaan, että Tieliikelaitos katsoo YSE 79 §:n mukaisen purkuperusteen täyttyvän, ja vaaditaan selvitystä.

8. Kirjeellään 16.4.2002 Tieliikelaitos on ilmoittanut purkavansa urakkasopimuksen YSE 79 §:n nojalla ja todennut, että sillä on koko ajan ollut purkuoikeus mainitun sopimusmääräyksen perusteella.

9. Korkein oikeus toteaa, että YSE 79 §:n mukainen sopimuksen purkamisperuste tarkoittaa ennakoitua sopimusrikkomusta. Yrityssaneerauslaissa ei ole säädetty siitä, onko myös ennakoidun rikkomuksen tiedoksisaanti ennen saneerausmenettelyn alkamista sellainen peruste, jonka nojalla sopimuksen purkamisesta aiheutuvat saatavat olisivat saneerausvelkaa. Ennakoidun sopimusrikkomuksen oikeusvaikutukset ovat kuitenkin yleensä samat kuin toteutuneenkin sopimusrikkomuksen.

10. Yrityssaneerauslain 3 §:n 2 momentin (47/1993) säännös, jonka mukaan sopimusrikkomukseen perustuvan velan katsotaan syntyneen vasta kun toinen sopijapuoli sai tiedon sopimusrikkomuksesta, on tarkoitettu turvaamaan velallisen sopimuskumppaneille todellinen mahdollisuus valvoa oikeuttaan saneerausmenettelyssä. Tämä on todettu jo säännöksen esitöissä, HE 182/1992 vp s. 64 – 65, sekä Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2003:75. Tähän tarkoitukseen nähden on ratkaisevaa, milloin sopimuskumppani saa riittävän varmaa tietoa sellaisista velallista koskevista olosuhteista, joiden nojalla hänellä on perusteltua aihetta valvoa sopimusrikkomukseen perustuvia oikeuksiaan. Jos tällaiset olosuhteet tulevat sopimuskumppanin tietoon jo ennen saneerausmenettelyn alkamista, sopimusrikkomuksesta aiheutuva saatava on saneerausvelan asemassa. Sillä, milloin korvauksen määrä ja sopimusrikkomuksen muut mahdolliset seuraukset täsmentyvät, ei ole merkitystä, kuten ei silläkään, milloin lopullinen purkuilmoitus tehdään. Maksukyvyttömyysmenettelyssä huomioon otettavan velan perusteen ja määrän ei yleisestikään tarvitse olla riidaton tai muutoin selvä ennen menettelyn alkamista.

11. Peruste, jonka nojalla Tieliikelaitos on valvonut sopimuksen purkamisesta aiheutuneita korvaussaatavia yhtiön konkurssissa, on tullut laajalti ja myös Tieliikelaitoksen tietoon ennen yhtiön yrityssaneerausmenettelyn aloittamista. Odotettavissa ollut yhtiön kyvyttömyys suoriutua velvoitteistaan on saneerausmenettelyn aikana vain varmistunut ja vahingot täsmentyneet. Näissä oloissa ei ole perusteita katsoa, että Tieliikelaitos olisi saanut korvausvaatimuksensa perusteen tietoonsa vasta yhtiön saneerausmenettelyn aikana. Kuten Tieliikelaitoksen useista ilmoituksista, joissa vedotaan YSE 79 §:ään, selvästi käy ilmi, liikelaitoksella on ollut todellinen mahdollisuus valvoa oikeuttaan ennakoidun sopimusrikkomuksen perusteella jo ennen saneerausmenettelyn alkamista.

12. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että Tieliikelaitoksen valvomat saatavat, jotka perustuvat sen ja yhtiön välisen urakkasopimuksen purkamiseen, ovat olleet yhtiön saneerausmenettelyssä saneerausvelan asemassa. Näillä saatavilla ei siten ole yrityssaneerauslain 32 §:n 2 momentin (794/1998) ja maksunsaantilain 3 a §:n mukaista etuoikeutta yhtiön konkurssissa.

Tieliikelaitoksen kolmansille maksamiin korvauksiin perustuvat saatavat

13. Tieliikelaitoksen korvausvastuu kolmansille aiheutuneista vahingoista on perustunut siihen, että yleisvaarallisesta, ammattimaisesti harjoitettavasta työstä ulkopuolisille aiheutuvista vahingoista vastaavat tuottamuksestaan riippumatta sekä työn tekijä että sen teettäjä yhteisvastuullisesti. Tieliikelaitoksen sanottu korvausvastuu ei siten ole perustunut urakkasopimukseen eikä yhtiön sopimusrikkomukseen vaan sopimuksen ulkopuolista, niin sanottua vaarantamisvastuuta koskevaan vakiintuneeseen oikeuskäytäntöön, sellaisena kuin se ilmenee muun muassa ratkaisussa KKO 1994:122.

14. Tieliikelaitoksen ja yhtiön välisessä sopimussuhteessa noudatettavan YSE 31 §:n mukaan urakan toteuttamisessa kolmansille mahdollisesti aiheutuneista vahingoista vastaa urakoitsija. Kun Tieliikelaitos on oman vastuunsa perusteella suorittanut korvauksia kolmansille, sille on mainitun ehdon nojalla syntynyt oikeus vaatia yhtiöltä samanmääräinen suoritus. Tieliikelaitoksen ja yhtiön välisessä suhteessa kysymys on siten sopimukseen perustuvasta takautumisvaatimuksesta.

15. Yhtiön takautumisvastuun olennainen peruste on syntynyt urakkasopimukseen sitoutumisella 26.1.2001. Tällöin Tieliikelaitokselle on syntynyt yhtiöltä ehdollinen saatava. Tämän perusteella Tieliikelaitoksen olisi ollut mahdollista ilmoittaa saneerausmenettelyssä ehdollinen, enimmäismääräinen saatava. Kysymyksessä on siis lähtökohtaisesti ollut saneerausvelka, jonka määrä on täsmentynyt menettelyn aikana.

16. Perusteltuna voidaan pitää sitä, ettei takautumisvelkoja joudu velallisen maksukyvyttömyysmenettelyssä noudatettavassa maksunsaantijärjestyksessä huonompaan asemaan kuin alkuperäinen velkoja. Tätä periaatetta ilmentävät myös Korkeimman oikeuden ratkaisut KKO 1995:9 ja 2004:12. Takautumisvelkojalla on velallisen maksukyvyttömyysmenettelyssä sama asema kuin alkuperäisellä velkojalla olisi, jos tämä valvoisi saatavan itse. Näin ollen alkuperäisen velkojan saatavalla mahdollisesti ollut etuoikeus siirtyy takautumisvelkojalle tämän maksettua velan.

17. Takautumissaatavalla olisi tässä tapauksessa etuoikeus, jos kolmannella, jonka korvaussaatavan Tieliikelaitos on maksanut, olisi ollut etuoikeus yhtiön konkurssissa. Tämä edellyttää yrityssaneerauslain 3 §:n 2 momentin (47/1993) mukaan, että vahingon kärsinyt kolmas olisi saanut tiedon vahinkonsa ilmenemisestä ja korvausvelvollisesta saneerausmenettelyn aikana. Etuoikeus riippuu siten siitä, ketkä niistä kolmansista, joille Tieliikelaitos on maksanut korvauksen, ovat saaneet tiedon vahinkonsa ilmenemisestä ja korvausvelvollisesta yhtiön saneerausmenettelyn aikana.

18. Etuoikeus merkitsee poikkeusta maksunsaantilain 2 §:n mukaisesta pääsäännöstä eli konkurssivelkojien yhtäläisestä oikeudesta saada maksu saataviensa suuruuden mukaisessa suhteessa. Etuoikeutta vaativalla on velvollisuus vedota seikkoihin, jotka perustavat vaaditun etuoikeuden.

19. Tieliikelaitoksen valvontakirjelmään sovellettavan, nyttemmin kumotun konkurssisäännön 24 §:n 1 momentin mukaan, sellaisena kuin lainkohta oli laissa 796/1998, yrityksen saneerausmenettelyn alkamisen ja lakkaamisen välisenä aikana syntyneen saatavan etuoikeus on otettava huomioon, vaikka velkoja ei olisi tehnyt sitä koskevaa vaatimusta, jos etuoikeuden peruste ilmenee valvontakirjelmästä. Säännöksen tarkoituksena on sen esitöiden (HE 68/1998 vp s. 14) mukaan keventää erityisesti yksityishenkilöille ja konkurssivalvontansa itse suorittaville pienyrittäjille asetettavia vaatimuksia valvontamenettelyssä ja näin estää tällaisille velkojille muutoin ehkä aiheutuvia oikeudenmenetyksiä. Sama tarkoitus todetaan myös 1.9.2004 voimaan tulleen konkurssilain esitöissä (HE 26/2003 vp s. 122).

20. Valvontakirjelmässään Tieliikelaitos on vaatinut saatavilleen etuoikeutta esittäen, että saatavien peruste oli syntynyt saneerausmenettelyn alkamisen ja lakkaamisen välisenä aikana. Takautumissaatavat on valvontakirjelmässä ilmoitettu urakan loppuunsaattamisesta aiheutuneina lisäkustannuksina ja ne on yksilöity viittaamalla kirjelmän liitteisiin, kuten kolmansien esittämiin laskuihin ja vahinkojen arvioitua määrää koskeviin asiakirjoihin.

21. Konkurssipesän riitautettua valvonnassa vaaditun etuoikeuden Tieliikelaitos on käräjäoikeudessa vedonnut etuoikeusvaatimuksensa tueksi samoihin perusteisiin kuin valvontakirjelmässään. Hovioikeudessa Tieliikelaitos on etuoikeuden perusteiden osalta lausunut, että sen ja yhtiön välisessä suhteessa on merkityksetöntä, milloin vahingot kolmansille olivat syntyneet. Korkeimmalle oikeudelle antamassaan vastauksessa Tieliikelaitos toteaa yhtyvänsä hovioikeuden tuomion perusteluihin, joiden mukaan etuoikeuden perusteena on vahinkojen selvittely ja korvausten maksaminen saneerausmenettelyn aikana sekä se, että vahingonkärsijöiden vaatimukset tulivat vasta tuolloin Tieliikelaitoksen tietoon.

22. Asiassa, jossa sovinto on sallittu, kuten tässä saatavan riitauttamista koskevassa asiassa, tuomiota ei oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai kiistämisensä tueksi vedonnut. Tämä niin sanottua väittämistaakkaa koskeva säännös syrjäyttää ne konkurssisäännön 24 §:n 1 momentissa säädetyt, konkurssimenettelyssä noudatettavat edellytykset, joiden nojalla saatavien etuoikeus voitaisiin ilman riitautusta ottaa huomioon.

23. Tieliikelaitos ei ole asian käsittelyn missään vaiheessa esittänyt väitettä siitä, että ne kolmannet, joiden vahinkoja liikelaitos on korvannut, olisivat saaneet tiedon vahinkonsa ilmenemisestä ja korvausvelvollisesta yhtiön saneerausmenettelyn aikana. Tieliikelaitos on päinvastoin esittänyt, ettei vahinkojen tapahtumisajankohdilla ole sen ja yhtiön välisessä suhteessa merkitystä.

24. Tilanteen ollessa tämä Korkein oikeus toteaa, ettei myöskään Tieliikelaitoksen takautumissaataville ole perustetta antaa yrityssaneerauslain 32 §:n 2 momentin (794/1998) ja maksunsaantilain 3 a §:n mukaista etuoikeutta yhtiön konkurssissa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomioita muutetaan.

Tieliikelaitoksen etuoikeusvaatimus hylätään. Hovioikeuden tuomiossa Maansiirto X Oy:n konkurssipesään kuuluvista varoista Tieliikelaitokselle maksettavaksi vahvistettu määrä vahvistetaan maksettavaksi etuoikeudettomana saatavana.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Kati Hidén, Gustav Bygglin ja Liisa Mansikkamäki. Esittelijä Tuomas Hupli (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikainen oikeussihteeri Hupli, jonka mietintö muilta osin vastasi Korkeimman oikeuden ratkaisua, esitti, että Korkein oikeus perustelujen kohtien 9 – 11 asemesta lausuisi seuraavan:

Tieliikelaitos on jo ennen yhtiön saneerausmenettelyn alkamista useaan kertaan vedonnut urakkasopimuksen mukaiseen erityiseen purkuperusteeseen eli YSE 79 §:n mukaiseen, urakoitsijan odotettavissa olevaan kyvyttömyyteen täyttää sopimusvelvoitteensa sekä siihen, ettei urakoitsija ole antanut liikelaitoksen hyväksyttävissä olevaa selvitystä vastaisesta kyvystään täyttää nuo velvoitteet. Tämä on sopimuksen mukaan ollut riittävä peruste urakkasopimuksen purkamiselle sekä purkamisesta aiheutuneiden, sittemmin täsmentyneiden, korvausvaatimusten esittämiselle. Noiden vaatimusten perusteena ei siten ole ollut sopimusrikkomus, jonka tiedoksisaanti yrityssaneerauslain 3 §:n 2 momentin mukaisesti ratkaisisi Tieliikelaitoksen valvomien saatavien aseman yhtiön konkurssissa noudatettavassa maksunsaantijärjestyksessä.

Urakkasopimuksen mukainen erityinen purkuperuste on täyttynyt ennen yhtiön saneerausmenettelyn alkamista. Tämän vuoksi purkuperusteen täyttymisestä aiheutunut Tieliikelaitoksen saatava on saneerausvelkaa, joka maksetaan yhtiön myöhemmässä konkurssissa maksunsaantilain 2 §:n mukaisesti yhtäläisellä oikeudella muiden konkurssisaatavien kanssa niiden suuruuden mukaisessa suhteessa. Sillä, että purkuperusteen täyttymisestä ja Tieliikelaitoksen saatavan määrästä on sittemmin ilmennyt riitaa, ei ole maksunsaantijärjestyksen kannalta merkitystä. Maksukyvyttömyysmenettelyssä huomioon otettavan saatavan perusteen ja määrän ei tarvitse olla riidattomasti selvillä vielä menettelyn alkaessa. Tässä tapauksessa myöskään Tieliikelaitoksen todellinen mahdollisuus valvoa oikeuttaan yhtiön saneerausmenettelyssä ei ole ollut riippuvainen siitä, kykeneekö liikelaitos näyttämään jonkin konkreettisen sopimusrikkomuksen yhtiön taholta tai siitä, milloin liikelaitos sai tuollaisen rikkomuksen tietoonsa.