Kategoriat
Arvonlisävero Asianajotoimisto Hovioikeus Lainan uudelleenjärjestely Luoton vakuusjärjestelyt Verohallinnon ennakkopäätös

HelHo 21.2.2014: Palvelussopimukseen perustuva velkomus

Asianajotoimisto WWW Oy oli vaatinut käräjäoikeudessa vastaajayhtiön velvoittamista suorittamaan kantajalle maksamattomiin laskuihin liittyvät arvonlisävero-osuudet. Vastaaja oli maksanut laskuihin liittyvät kulut ja palkkiot, mutta jättänyt maksamatta laskuihin liittyvät arvonlisäverot sillä perusteella, ettei yhtiöllä ollut velvollisuutta maksaa laskujen arvonlisävero-osuuksia. Tapauksessa oli kysymys siitä, tuliko vastaajan maksaa kyseisiin laskuihin perustuvat arvonlisävero-osuudet.

Asianajotoimisto WWW Oy:n mukaan sopimussuhteen osapuolet eivät voineet sopia siitä, oliko palvelu arvonlisäverollinen vai ei. Vastaaja oli katsonut, että palvelu oli arvonlisäverolain 41 §:n mukainen arvonlisäveroton rahoituspalvelu, koska se oli liittynyt kiinteästi vastaajan lainan uudelleen allokointiin neljälle eri velalliselle.

Kantajan mukaan se oli toiminut juridisena neuvonantajana ja asiantuntijana vastaajayhtiön välisissä rahoituskysymyksissä sekä tarjonnut asianajopalveluja. Vastaaja oli katsonut kantajan ilmoittaman edellä kuvatun toiminnan liittyvän niin kiinteästi vastaajan lainojen järjestelyihin ja luoton hallintaan, jolloin kantajan tuottama palvelu oli vastaajan mukaan arvonlisäverolain 42 §:ssä tarkoitettua arvonlisäverotonta rahoituspalvelua.

Käräjäoikeus katsoi kantajan tarjoamien ja tuottamien palvelujen olleen juridista neuvonantoa ja asiantuntijapalvelua, joka ei liittynyt arvonlisäverolain 42 §:ssä tyhjentävästi lueteltuihin arvonlisäverottomiin rahoituspalveluihin. Siten käräjäoikeus katsoi, että kantajalla oli ollut edellä sanotun perusteella oikeus ja arvonlisäverolain 1 §:n nojalla velvollisuuskin lisätä vastaajalle osoitettuihin laskuihinsa kanteessa velkomansa arvonlisävero. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Helsingin hovioikeus
Tuomio Nro 407 
Antamispäivä 21.2.2014
Diaarinumero S 12/1275

Ratkaisu, johon on haettu muutosta

Helsingin käräjäoikeus 4 os. 30.1.2012 nro 3953 (liitteenä)

Asia

Palvelussopimukseen perustuva velkomus

Valittaja

RRR Oy

Vastapuoli

Asianajotoimisto WWW Oy

Asian käsittely hovioikeudessa

RRR Oy:lle on 26.6.2012 myönnetty jatkokäsittelylupa.

Valitus

RRR Oy on vaatinut, että Asianajotoimisto WWW Oy:n vaatimukset hylätään, ja toissijaisesti, että asia palautetaan käräjäoikeuden käsiteltäväksi. Lisäksi RRR Oy on vaatinut, että Asianajotoimisto WWW Oy velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa 2.804,40 eurolla ja hovioikeudessa 4.552,38 eurolla, molemmat korkoineen. Vielä RRR Oy on pyytänyt, että hovioikeudessa toimitetaan asiassa pääkäsittely.

Käräjäoikeus ei ollut ollut toimivaltainen tuomioistuin käsittelemään tässä asiassa kannetta, jossa kysymys oli ollut arvonlisäverolain oikeasta tulkinnasta. Asia oli tullut käsitellä hallinto- ja hallintolainkäyttömenettelyssä. Mikäli yleinentuomioistuin käsitteli arvonlisäverotukseen liittyvän asian, ratkaisun tuli perustua Verohallinnon antamaan lausuntoon tai päätökseen taikka hallintotuomioistuimen antamaan päätökseen.

RRR Oy oli vuonna 2007 saanut HHH:ltä 70 miljoonan euron lainan UUU Oy:n ostoa varten. Luoton vakuusjärjestelyihin kuuluneesta yhtiöiden sulautumisesta oli myöhemmin luovuttu ja sen sijaan oli suoritettu eräiden yhtiöiden jakaantuminen 30.4.2008. Näissä asioissa Asianajotoimisto WWW ei ollut ollut mukana kyseisen pankin oikeudellisena neuvonantajana. Vuoden 2009 alussa pankki ja RRR Oy olivat neuvotelleet vakuusasiat uudelleen Asianajotoimisto WWW Oy:n suorittaessa kaikki varsinaiset aktit ja toimittaessa kaikki asiakirjat ja sopimukset. Uudet vakuussopimukset oli allekirjoitettu 30.1.2009.

HHH:n myöntämiä lainoja oli vuonna 2010 järjestelty uudelleen ja siirretty RRR Oy:n tytäryhtiöille, jotka olivat antaneet lainoille omia vakuuksia. Tässä lainojen uudelleenjärjestelyssä HHH:n puolesta Suomessa oli toiminut Asianajotoimisto WWW Oy, joka oli laatinut kaikki asiakirjat. Se oli myös tehnyt arvion siitä, mitä vakuuksia kukin tytäryhtiöistä pystyi antamaan pankille. Asianajotoimisto WWW oli toiminut tässä asiassa kuten monissa muissakin asioissa sanotun pankin neuvonantajana Suomessa ja suorittanut toimenpiteet pankin intressissä.

Asianajotoimisto WWW Oy oli kuitenkin laskuttanut sovituin tavoin RRR Oy:tä lainojen ja vakuuksien uudelleenjärjestelystä. Lasku oli ollut määrältään 76.988,61 euroa ilman arvonlisäveroa, jonka osuus 17.7070,38 euroa oli lisätty laskuun.

Asianajotoimisto WWW Oy:n tuottamassa palvelussa oli ollut kysymys saksalaisen pankin HHH:n RRR Oy:lle myöntämän lainan uudelleenjärjestelystä, jossa sanotun pankin puolesta Suomessa oli toiminut Asianajotoimisto WWW Oy. RRR Oy oli sopinut HHH:n asiakkaana maksavansa suoraan Asianajotoimisto WWW Oy:lle lainan uudelleenjärjestelyä koskevan laskun. Kysymys oli siten ollut vain rahoituspalvelusta, eikä RRR Oy ollut sopinut mistään muusta toimeksiannosta. Arvonlisäveron maksamisesta ei ollut sovittu.

Asianajotoimisto WWW Oy ei ollut esittänyt näyttöä siitä, että toimeksianto olisi ollut arvonlisäverolainpääsäännön mukaisesti verotettava palvelu. Asianajotoimisto WWW Oy olisi ollut oikeutettu hankkimaan riitakysymyksestä Verohallinnon ennakkoratkaisun, jota puolestaan RRROy ei ollut oikeutettu saamaan. Käräjäoikeuden tuomion jälkeen RRR oli pyytänyt Verohallinnolta ennakkopäätöstä puheena olevasta arvonlisäverokohtelusta, mutta Uudenmaan yritysverotoimisto oli kieltäytynyt antamasta ratkaisua RRR Oy:lle. Tämä Uudenmaan yritysverotoimiston 26.3.2012 antama päätös tuli hyväksyä tässä asiassa hovioikeudessa uudeksi kirjalliseksi todisteeksi.

Verottomille rahoituspalveluille kuten luotonannolle ja luotonhallintapalveluille oli ominaista, ettei niillä ollut asiakkaalleluottosuhteesta erillistä arvoa, eikä asiakas voinut suorittaa toimenpiteitä itse. Niille oli myös ominaista, että ne liittyivät luottosuhteen syntymiseen tai sen hallintaan siten, ettei asiakas voinut välttyä niiltä. Asiakkaalle ei luovutettu mitäänerillistä itsenäistä palvelua, vaan kysymyksessä oli velalliselta luottosuhteen perustamisesta tai hoitamisesta peritty korvaus. Sillä seikalla, kuka toimi palvelun tarjoajana, ei ollut arvonlisäverotuksen kannalta merkitystä, vaan verotus määräytyi palvelun luonteen perusteella. Rahoituspalveluihin saattoi liittyä myös velallisen intressissä suoritettuja lisäpalveluita, jotka luotonannosta erillisinä palveluina olivat arvonlisäverollisia.

Vastaus

Asianajotoimisto WWW Oy on vaatinut, että valitus hylätään ja RRR Oy velvoitetaan korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen 4.982,50 eurolla (ALV 0%). Asianajotoimisto WWW Oy on lisäksi vaatinut, että RRR Oy:n pyynnöt pääkäsittelyn toimittamisesta hovioikeudessa ja uuden kirjallisen todisteen hyväksymisestä hylätään.

Käräjäoikeus oli ollut toimivaltainen käsittelemään yksityisoikeudellista sopimusta koskevan dispositiivisen riita-asian, jonka ratkaiseminen ei kuulunut hallintotuomioistuimelle.

Asianajotoimisto WWW Oy:n toimialana oli kaupparekisteriin merkityin tavoin asianajotoiminnan harjoittaminen. Se ei harjoittanut rahoituspalveluihin liittyvää liiketoimintaa. Yhtiötä ei miltään osin ollut vapautettu arvonlisäverovelvollisuudesta. Se oli toiminut HHH:n juridisena neuvonantajana RRRt Oy:n rahoitusta koskevassa asiassa vuodesta 2007 alkaen ja tarjonnut omat asianajopalvelunsa lainan dokumentoinnissa, vakuuksien perustamisessa, legal opinion -lausumien antamisessa sekä muissa vastaavissa asioissa.

Asianajotoimisto WWW Oy ei ollut toiminut sanotun pankin asiamiehenä tai edustajana Suomessa. RRR Oy ei ollut esittänyt selvitystä siitä, että Asianajotoimisto WWW Oy:n palvelussa olisi ollut kysymys arvonlisäverottomasta rahoituspalvelusta.

RRR Oy:n konsernirakenteen muuttuessa Asianajotoimisto WWW Oy oli tehnyt tarvittavat muutokset lainan juridiseen dokumentaatioon, muutossopimukset sekä vakuuksien puutteellisuuteen liittyneetmuutokset. RRR Oy oli aikaisemmin maksanut arvonlisäveroineen asianajotoimistonvastaavat laskut. RRR Oy:n jätettyä kanteessa kerrotusta laskusta maksamatta arvonlisäveron osuuden 23.086,54 euroa oli HHH maksanut sen 25.11.2011 eli kanteen vireilletulon jälkeen.

Sopimussuhteen osapuolet eivät voineet sopia siitä, oliko palvelu arvonlisäverollinen vai ei. Vaikka asianajotoimeksiannossa toimeksiantajana olisi pankki, ei siitä seurannut, että palvelu olisi arvonlisäverosta vapaa rahoituspalvelu. Arvonlisäverolain 42 §:ssä oleva luettelo rahoituspalveluista oli tyhjentävä ja poikkeussäännöstä olitulkittava suppeasti. Rahoituspalveluksi ei luettu juridista neuvonantotoimintaa tai asiantuntijapalveluita, eivätkäasianajotoimiston tarjoamat palvelut olleet rahoituspalvelua. Kysymys ei ollut ollut lain tarkoittamalla tavalla luoton myöntämisestä,hallinnasta tai välityksestä.

Asianajotoimisto WWW Oy oli ollut vastapuolen väitteiden johdosta yhteydessä Verohallinnon arvonlisäveroasiantuntijaan, jonka ilmoituksen mukaan asianajotoimiston RRR Oy:lle tarjoama palvelu oli arvonlisäverollinen. Sen vuoksi asianajotoimistolla ei ollut ollut mitään tarvetta pyytää riitakysymyksestä Verohallinnon ennakkoratkaisua, eikä sillä ollut velvollisuutta ottaa riskiä väärän tulkinnan johdosta määrättävästä veronkorotuksesta.

Asia oli käräjäoikeudessa käsitelty kirjallisessa menettelyssä asianosaisten suostumuksin, eikä asiassa ollut tarvetta toimittaa pääkäsittelyä hovioikeudessa. Valittaja ei ollut edes nimennyt henkilötodistelua.

Pyynnölle asian palauttamisesta käräjäoikeuteen ei ollut esitetty mitään perustetta, eikä pyyntöön tullut suostua.Uudenmaan yritysverotoimiston päätöksessä ei ollut otettu kantaa arvonlisäverovelvollisuuteen, eikä asiakirjaa tullut hyväksyä todisteeksi hovioikeudessa.

Hovioikeuden ratkaisu

Käsittelyratkaisut

Uusi todistelu hovioikeudessa ja pyyntö pääkäsittelyn toimittamisesta

Asia on käsitelty käräjäoikeudessa kirjallisessa menettelyssä, eikä asiassa ole esitetty henkilötodistelua. RRR Oy on pyytänyt pääkäsittelyn toimittamista hovioikeudessa asianajotoimiston tuottaman palvelun luonteen selvittämiseksi ja kuultaviksi se on nimennyt jutun asianosaiset. RRR Oy ei ole nimennyt niitä henkilöitä, joita se haluaisi kuulla pääkäsittelyssä, eikä yhtiö ole esittänyt perusteluita henkilötodistelun esittämiselle vasta hovioikeudessa. Yhtiö on nimennyt uudeksi todisteeksi UUUn yritysverotoimiston 26.3.2012 tekemän päätöksen nro 12E21 (asia 225/401/12), jolla yritysverotoimisto on hylännyt RRR Oy:n pyynnön ennakkoratkaisun antamisesta nytkysymyksessä olevasta arvonlisäveroasiasta.

Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan valittaja ei saa riita-asiassa hovioikeudessa vedota muihin seikkoihin tai todisteisiin kuin niihin, jotka on esitetty käräjäoikeudessa, paitsi jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota seikkaan tai todisteeseen käräjäoikeudessa tai että hänellä on ollut pätevä aihe olla tekemättä niin.

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan hovioikeuden on toimitettava pääkäsittely, jos riita-asiassaasianosainen sitä vaatii.

Pääkäsittelyä ei pykälän 2 momentin mukaan tarvitse kuitenkaan toimittaa, jos asiassa ei oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 15 §:n 1 momentin mukaan tarvitse ottaa vastaan suullista todistelua sen vuoksi, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei voi jäädä varteenotettavaa epäilystä, ja pääkäsittelyn toimittaminen on muutoinkin selvästi tarpeetonta huomioon ottaenerityisesti asian laatu ja merkitys asianosaiselle. Viitattu 26 luvun 15 §:n 1 momentti puolestaan koskee käräjäoikeudessajo esitettyä henkilötodistelua ja sen uskottavuuden arviointia.

RRR Oy on pyytänyt pääkäsittelyä hovioikeudessa henkilötodistelun esittämiseksi, mutta yhtiö ei ole ilmoittanut, minkä vuoksi se ei olisi voinut nimetä tätä todistelua jo käräjäoikeudessa, eikä yhtiö toisaalta ole edes nimennyt henkilöitä, joita hovioikeudessa tulisi kuulla. Yhtiön pyyntö uuden henkilötodistelun vastaanottamisestahovioikeudessa näihin seikkoihin nähden hylätään.

Pääkäsittelyn toimittaminen hovioikeudessa on sen vuoksi selvästi tarpeetonta ja tätä koskeva pyyntö hylätään. Perustetta asian palauttamiseen käräjäoikeuteen ei ole.

RRR Oy:n uutena kirjallisena todisteena hovioikeudessa nimeämä UUUn yritysverotoimiston päätös on annettu 26.3.2012 eli käräjäoikeuden tuomion jälkeen. Kun yhtiö ei sen vuoksi ole voinut nimetä kyseistä päätöstä todisteeksi käräjäoikeudessa ja kun päätöstä ei voida pitää tässä asiassa todisteena selvästi tarpeettomana, hovioikeus hyväksyy RRR Oy:n pyynnön sanotun todisteen esittämisestä hovioikeudessa.

Pyyntö Verohallinnon lausunnon hankkimisesta

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 44 §:n 1 momentin mukaan josharkittaessa kysymystä, jonka arvostelemiseen tarvitaan erityisiä ammattitietoja, havaitaan tarpeelliseksi käyttää asiantuntijaa, hankkikoon oikeus kysymyksestä viraston tahi virkamiehen tai muun sillä alalla toimivan henkilön lausunnon taikka uskokoon yhdelle tai useammalle rehelliseksi ja taitavaksi tunnetulle saman alan asiantuntijalle tämän lausunnon antamisen.

Oikeustieteellisessä kirjallisuudessa (muun ohella Antti Jokela, Oikeudenkäynti III, 2004, s. 233 ss. ja Dan Frände ym., Prosessioikeus, 2012, s.670 ss.) on vakiintuneesti katsottu, että edellä mainitussa säännöksessä tarkoitetaan henkilöä, jota kuullaan tarkoituksena selvittää jutun ratkaisun kannalta relevantteja kokemussääntöjä, jotka eivät kuulu tavallisenyleissivistyksen ja elämänkokemuksen piiriin. Jos tuomioistuin katsoo jonkin asiaan liittyvän kokemussäännön selvittelynvaativan erityisalan osaamista, tuomioistuin voi siis pyytää tästä kysymyksestä asiantuntijalausunnon virastolta tai virkamieheltä, jonka toimialaan lausuntokysymys kuuluu.

Tässä asiassa riita koskee arvonlisäverolain 42 §:n ja Euroopan Unionin Neuvoston direktiivin 2006/112/EY 135 artiklan tulkintaa, joka kuuluu tuomioistuimen tehtäviin. Kysymys ei siten ole oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 44 §:ssä tarkoitetusta asiantuntijatodistelusta. Ennakkotietoa tai lausuntoa Verohallinnolta taikka muultakaan hallinto- tai hallintolainkäyttöelimeltä ei siten ole mahdollista pyytää.

Tuomioistuimen toimivalta

Asianajotoimisto WWW Oy on tässä asiassa kantajana velkonut RRR Oy:ltä alunperin osaa laskusaatavastaan ja kolmannen tahon suorituksen jälkeen viivästyskorkoa tuolle laskusaatavansa osalle.Riita-asian asianosaisilla ei ole julkisoikeudellista asemaa, vaan kysymyksessä ovat osakeyhtiölain mukaiset yksityisoikeudelliset oikeushenkilöt. Laskusaatavan osa, jolle Asianajotoimisto WWW Oy kanteellaan vielä perii viivästyskorkoa, on tosin muodostunut arvonlisäveronosuudesta.

Arvonlisäverolain 2 §:n mukaan velvollinen suorittamaan arvonlisäveroa on tavaran tai palvelun myyjä. Palvelun ostaja ei siten ole arvonlisäverolain mukaan verovelvollinen. Arvonlisäveroa koskevassa hallintoasiassa asianosaisena on tavaran tai palvelun myyjä. Hallintolainkäyttölaki koskee valituksia hallintoasioissa tehdyistä päätöksistä. Vaikkakinhallintoviranomaiset ja hallintolainkäyttöelimet ratkaisevat itse sen, mitkä asiat kuuluvat niiden toimivaltaan, voidaan edellä sanotusta päätellä, ettei kahden yksityisoikeudellisen oikeushenkilön välinen, nyt puheena oleva riita-asia ole kuulunut hallintoviranomaisen tai hallintolainkäyttöelimen toimivaltaan.

Kanteessa on tässä asiassa ollut kysymys oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 1:ssä tarkoitetusta riita-asiasta, jonka käsitteleminen ja ratkaiseminen kuuluu käräjäoikeuden toteamin tavoin yleisentuomioistuimen toimivaltaan siitä huolimatta, että riidanalaisessa laskun osassa on ollut kysymys arvonlisäveron osuudesta laskusaatavassa. Toisaalta on selvää, että yleisen tuomioistuimen tuomiolla asiassa, jonka osapuolia ovatyksityisoikeudelliset yhtiöt, ei voi olla arvonlisäverovelvollisuutta koskevaa vero-oikeudellista oikeusvoimavaikutusta. Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden ratkaisun tuomioistuimen puuttuvasta toimivallasta tehdyn väitteen johdosta.

Pääasia

Arvonlisäverolain 41 ja 42 §:ien mukaan veroa ei suoriteta rahoituspalveluiden myynnistä, ja rahoituspalveluna pidetäänmuun ohella luotonantoa ja muuta rahoituksen järjestämistä sekä luotonantajan harjoittamaa luoton hallintaa.

Euroopan Unionin Neuvoston yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä 28.11.2006 hyväksymän direktiivin (2006/112/EY) 1 artiklan mukaan kyseisellä direktiivillä otetaan käyttöön yhteinen arvonlisäverojärjestelmä, jota sovelletaan tavaroiden ja palveluiden myyntiin vähittäiskauppavaiheen päättymiseen saakka. Direktiivin 135 artiklan mukaan jäsenvaltioiden onvapautettava verosta muun muassa luottojen myöntäminen ja välitys sekä luotonantajan harjoittama luottojen hallinta. Vähäisistä sanamuodollisista eroista huolimatta arvonlisäverolain säännösten siltä osin, kuin tässä asiassa on kysymys, voidaan katsoa olevan yhteneväisiä mainitun direktiivin 135 artiklan kanssa.

RRR Oy on katsonut, ettei se ole ollut velvollinen maksamaan arvonlisäveroa Asianajotoimisto WWW Oy:n laskusta sen vuoksi, että asianajotoimiston lasku on koskenut arvonlisäverolain 42 §:ssä tarkoitettua rahoituspalvelua. Tässä asiassa on siten kysymys vain siitä, onko asianajotoimiston tuottamassa palvelussa ollut kysymys rahoituspalvelusta, ja tarkemmin ottaen siitä, onko palvelu koskenut lain tarkoittamin tavoin ”luotonantoa ja muuta rahoituksen järjestämistä” tai ”luotonantajan harjoittamaa luotonhallintaa”.

Asianajotoimisto WWW Oy on laskuttanut tuottamastaan palvelusta RRR Oy:tä, ja asianosaiset ovat yksimieliset siitä, että laskutuksesta oli asianosaisten kesken näin sovittu siitä huolimatta, että laskutuksen ilmoitetaan liittyneen RRR Oy:n tai sen konserniyhtiöiden lainajärjestelyihin HHH -nimisessä ulkomaisessa pankissa. Arvioitaessa velvollisuutta suorittaa palvelusta arvonlisäveroa sillä seikalla, kenelle lasku on osoitettu, ei arvonlisäverolain 42 §:n tulkinnassa kuitenkaan ole ratkaisevaa merkitystä, sillä arvonlisäverollisuuden tai -verottomuuden kannalta olennaista on palvelun luonne. Myös rahoituspalveluidenarvonlisäverovelvollisuutta koskevista ennakkopäätöksistä (esimerkiksi KHO:2009:97) voidaan havaita, ettärahoituslaitoksen alihankkijana toimineen yrityksen palvelutkin ovat voineet olla arvonlisäverovelvollisuudesta vapaita,mikäli palveluiden sinänsä on katsottu olevan arvonlisäverolain 42 §:ssä tarkoitettuja rahoituspalveluita.

Oikeuskäytännöstä voidaan edelleen havaita, että liiketoiminnan tarkemman sisällön lisäksi merkitystä arvonlisäverovelvollisuutta ratkaistaessa on ollut sillä seikalla, ovatko toimet olleet luonteeltaan erillisiä ja ovatko nemuodostaneet erityisen ja olennaisen osan arvonlisäverottomasta rahoituspalvelusta.

Niitä laskuja, joiden viivästyneeseen maksuun esitetty korkovaatimus perustuu, ei ole esitetty kirjallisina todisteina asiassa, eikä toimenpiteistä, jotka asianajotoimisto on suorittanut, ole esitetty tarkempaa ja sellaista yksityiskohtaista selvitystä, jonka perusteella voitaisiin arvioida, kenen intressissä toimenpiteet on suoritettu, onko kysymys olluttavanomaisesta asianajopalvelusta vai muun tyyppisestä, normaalisti rahoituslaitokselle kuuluvasta työstä, ja kuinka läheisesti toimenpiteet ovat liittyneet pankin rahoituspalveluihin.

Laskuttajana on nyt toiminut asianajotoimisto eikä rahoituslaitos. Asianajotoimisto WWW Oy:n liiketoimintaan esitetyn selvityksen mukaan eivät ole sinänsä kuuluneet arvonlisäverolain 41 ja 42 §:ssä tarkoitetut rahoituspalvelut, joitaei myöskään ole merkitty sen toimialaan kaupparekisterissä.

Asianajotoimisto WWW Oy on katsonut, että kanteen tarkoittamassa toimeksiannossa on ollut kysymys normaalista arvonlisäveron alaisesta asianajotoimeksiannosta. Kun laskun tarkoittamat toimenpiteet ja toimeksiannon sisältö ja laatu ovat jääneet tarkemmin selvittämättä, ei hovioikeudella ole syytä arvioida arvonlisäverovelvollisuutta toisin kuin käräjäoikeus. Hovioikeus sen vuoksi hyväksyy käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

RRR Oy on hävittyään muutoksenhaun velvollinen korvaamaan Asianajotoimisto WWW Oy:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa. Asianajotoimisto on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista ilman arvonlisäveroa 4.982,50 eurolla. Huomioon ottaen asian laadun hovioikeus katsoo, että vaadittu määrä on kohtuullinen.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

RRR Oy velvoitetaan korvaamaan Asianajotoimisto WWW Oy:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 4.982,50 eurolla. Korvaukselle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaistaviivästyskorkoa siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.

Muutoksenhaku

Muutosta tähän ratkaisuun saadaan hakea korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos korkein oikeus niillä erityisillä perusteilla, jotka ilmenevät oheisesta valitusosoituksesta, myöntää valitusluvan.

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 22.4.2014.

Helsingin hovioikeuden puolesta:
Asian ovat ratkaisseet:
hovioikeudenneuvos P LLL
hovioikeudenneuvos T VVV
hovioikeudenneuvos B LLL

Ratkaisu on yksimielinen.

HELSINGIN KÄRÄJÄOIKEUS
4.osasto
TUOMIO 12/3953
30.1.2012
L 11/36672

Kantaja

Asianajotoimisto WWW

Vastaaja

RRR Oy

Asia

Velkomus,  palvelussopimus ym.

Vireille

9.9.2011

RATKAISUN ANTAMINEN KANSLIAKÄSITTELYSSÄ

Asianosaiset ovat pyytäneet asian ratkaisemista kirjallisen valmistelun aineiston perusteella kansliassa.·

SELOSTUS ASIASTA

Kannevaatimukset

Kantaja on alunperin vaatinut vastaajayhtiön velvoittamista suorittamaan vastaajan kantajalle maksamiin laskuihin liittyvät arvonlisävero-osuudet yhteensä 23.086,54 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisineviivästyskorkoineen 7.10.2010 lukien, perintäkuluja 664,20 euroa ja korvaamaan oikeudenkäyntikulut korkolain mukaisine viivästyskorkoineen.

Saatuaan oikeudenkäynnin aikana kolmannelta taholta suorituksen arvonlisäveroista muodostuvasta em. pääomasta, kantaja on vaatinut enää viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisesti 23.086,54 eurolle 7.10.2010-25.11.2011 väliseltä ajalta, em. perintäkulut ja oikeudenkäyntikulut.

Kanteen perustelut

Tausta

Kantajayhtiö on hoitanut asiamiessuhteen perusteella vastaajan antamaa toimeksiantoa ja siihen liittyviä tehtäviä joulukuun 2009 ja lokakuun 2010 välisenä aikana.

Kantaja oli laskuttanut toimeksiantosuhteeseen liittyvät kulut ja palkkiot laskuilla numerot 10-4497, 10-4498, 10-4499 ja 10-4500. Laskut ovat erääntyneet 7.10.2010 maksettaviksi.

Vastaaja oli maksanut laskuihin liittyvät kulut ja palkkiot, mutta on jättänyt maksamatta laskuihin liittyvät arvonlisäverot kokonaan sillä perusteella, että yhtiöllä ei ole velvollisuutta maksaa laskujen alv-osuuksia.

Perintäkulut käsittävät III Oy:n perintäkulut.

Kantajayhtiö on laskuttanut laskuissaan normaalisti arvonlisäveron arvonlisäverolain mukaisesti.

HHH on maksanut kanteen pääoman (laskujen alv-osuudet) kanteen vireille tulon jälkeen 25.11.2011.

Oikeudellinen argumentaatio

Kantajayhtiö toimi HHH:n juridisena neuvonantajana vastaajayhtiön rahoitusta koskevassa asiassa vuodesta 2007 lähtien.

HHH rahoitti vastaajayhtiön tiettyjä kiinteistökauppoja Suomessa. Alusta asti sovittiin, että kantajayhtiö laskuttaasuoraan vastaajayhtiötä palveluistaan.

HHHn Suomen sivukonttori hoiti vastaajan rahoitusta toimeksiantosuhteen alussa 2007, mutta sivukonttorin lopetuksenyhteydessä vuoden 2008 lopussa asian hoito siirtyi pankin Tanskan sivukonttoriin. Lainojen järjestelyyn liittyvät palvelut tuotti kuitenkin edelleen po. pankki.

Kantaja tarjosi omat asianajopalvelunsa lainan dokumentoinnissa, vakuuksien perustamisessa, legal opinion -lausumien antamisessaja muissa vastaavissa asioissa. Lainan hoidon siirtyessä pankin Tanskan sivuliikkeelle ja vastaajan konsernirakenteen muuttuessa, kantaja teki näiden edellyttämät muutokset dokumentaatioon, muutossopimukset sekä vastaajan vakuuksien puutteellisuuteen liittyvät muutokset.

Riita-asian osapuolilla ei ollut kantajan palvelujen tai laskutuksen osalta riitaa ennen kuin vastaaja jätti maksamatta kanteessailmoitettujen laskujen alv -osuudet. Vastaajayhtiö oli maksanut normaalisti myös kantajan laskujen alv -osuudet.

Arvonlisäverolain 1 § mukaisesti kantaja on arvonlisäverovelvollinen myymistään asianajopalveluista.

Kantaja ei ole toiminut HHHn edustajana tai asiamiehenä Suomessa vaan kantaja on tarjonnut pankille asianajopalveluita erilaisissa juridisissa kysymyksissä ja lainatransaktioissa.

Kantajayhtiön laskutus on perustunut asianajopalveluihin, eikä kantaja ole tarjonnut pankille tai vastaajalle rahoituspalveluja. Sillä, että asianajopalvelut ovat osittain liittyneet rahoitusalaan, ei ole arvonlisäveron maksuvelvollisuuden osalta merkitystä. Toimeksiantajana on usein pankki tai rahoituslaitos, mutta se ei tee kantajan palveluista rahoituspalvelua. Sama koskee po. HSH Nordbankin ja vastapuolen lainajärjestelyjä.

Vastaajayhtiön tulkinta arvonlisäverolain 42 §:n osalta on virheellinen. Lainkohdassa on lueteltu palvelut, joita pidetään rahoituspalveluina. Hallituksen esityksen (HE 88/1993) mukaan laissa oleva rahoituspalvelujen luettelo on tyhjentävä japoikkeussäännöksenä sen soveltamisalaa tulkitaan suppeasti. Luettelo ei sisällä minkään tyyppistä juridista neuvonantoa taiasiantuntijapalvelua.

Asianajotoimistojen tarjoamaa juridista neuvonantoa ei ole muutoinkaan katsottu minkään palvelun tai tuotteen alihankinnaksi,vaikka juridinen neuvonanto liittyy huomattavaan osaan erilaista liiketoimintaa. Vastaajan esittämä näkemys siitä, että kantajan tarjoamat palvelut olisivat olleet arvonlisäverolain 42 §:n mukaista luoton myöntämistä, hallintaa tai välitystä, on virheellinen.

Tuomioistuimen toimivallasta

Riita-asiassa on kysymys kantajayhtiön laskutukseen liittyvästä suoritustuomiosta, jolloin riita-asia on käräjäoikeuden toimivaltaan kuuluva eikä kannetta voida jättää tutkimatta.

VASTAUS

Vastaaja on kiistänyt kanteen ja vaatinut, että käräjäoikeus hylkää sen ja velvoittaa kantajan korvaamaan vastaajanoikeudenkäyntikulut viivästyskorkoineen.

Tuomioistuimen toimivalta

Koska kysymyksessä on kiista siitä, onko kantajan tuottama palvelu arvonlisäverolain 41 §:ssä tarkoitettu arvonlisäverotonrahoituspalvelu vai ei, asian ratkaiseminen ei kuulu käräjäoikeuden toimivallan piiriin ja asia tulee jättää tältä osin tutkimatta. Nyt kysymyksessä olevan palvelun kaltaisen palvelun osalta ei ole olemassa verohallinnon ohjetta, korkeimman hallinto-oikeuden eikä keskusverolautakunnan tai edes hallinto-oikeuden ratkaisua. Asia ei ole niin selvä, että käräjäoikeus voisi asianratkaista tukeutuen vallitsevaan verotus- tai oikeuskäytäntöön.

Taustaa

Kantaja toimii Suomessa HHH:n edustajana, mihin liittyen kantaja on tuottanut asiamiessuhteen perusteellavastaajan lainan uudelleenjärjestelyyn liittyviä palveluja. Vastaajan laina on allokoitu uudelleen neljälle eri velalliselle.

HHH:lla ei ole enää Suomessa konttoria tai omaa henkilökuntaa, mistä syystä kantaja on tuottanut tarvittavatlainojen järjestelyyn liittyneet palvelut.

Vastaaja on sopinut HHH:n kanssa, että vastaaja maksaa lainojen uudelleen järjestelystä aiheutuvat kulut suoraankantajalle.

Kysymyksessä on arvonlisäverolain 41 §:ssä tarkoitettu arvonlisäveroton rahoituspalvelu. Kantaja ei ole esittänyt vastaajalleverohallinnon taikka hallintotuomioistuimen kannanottoa myydyn palvelun arvonlisäverollisuudesta.

Kantajan tuottama palvelu liittyy kiinteästi vastaajan lainojen järjestelyihin, joten kysymyksessä on arvonlisäverotonrahoituspalvelu. Tämän vuoksi laskuihin ei saa lisätä arvonlisäveroa, eikä vastaajalla siten ole velvollisuutta maksaa arvonlisäverolain vastaisesti veloitettua arvonlisäveroa.

Oikeudellinen arviointi

Arvonlisäverolain 42 §:ssä on lueteltu ne palvelut, joita pidetään arvonlisäverottomina rahoituspalveluina. Rahoituspalveluja ovat muun muassa luotonantajan harjoittama luoton hallinta. Lainsäännös perustuu arvonlisädirektiivin 135 artiklan b -kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltion on vapautettava verosta muun muassa luottojen myöntämiseen ja välitykseen sekä luotonantajan harjoittamaan luottojen hallintaan liittyvät liiketoimet.

Luotonhallintapalveluille on ominaista, ettei niillä ole asiakkaalle luottosuhteesta erillistä arvoa, eikä asiakas voi suorittaatoimenpiteitä itse. Luotonhallintapalveluille on niin ikään ominaista, että ne liittyvät luottosuhteen syntymiseen tai sen hallintaan siten, ettei asiakas niiltä voi välttyä. Korkeimman hallinto-oikeuden ja Euroopan Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on vakiintunut tulkinta, että rahoituspalvelujen arvonlisäverottomuus koskee myös pankin alihankkijaa kuten tässä tapauksessa kantajaa.

Kantaja on toiminut nyt riidan alaisen laskun osalta vastaajan lainan uudelleenjärjestelyyn liittyvässä asiassa palvelun tuottajana.Palvelu on arvonlisäverolain 41 §:n mukainen arvonlisäveroton rahoituspalvelu, koska se on liittynyt kiinteästi vastaajan lainan uudelleen allokointiin neljälle eri velalliselle. Palvelua ei voi irrottaa luoton myöntämisestä tai sen hallinnoinnista eikä vastaajavoi itse tuottaa kyseistä palvelua.

Tuotettu palvelu liittyy kiinteästi luottosuhteeseen, eikä sillä ole vastaajalle luottosuhteesta erillistä arvoa.

Vaikka kantajan tarjoamista palveluista lienee suurin osa arvonlisäverollisia asianajopalveluja, sillä ei kuitenkaan ole merkitystäyksittäisen palvelun arvonlisäverokohteh.m osalta, koska arvonlisäverokohtelu määräytyy mm. tuotetun yksittäisen palvelunluonteen perusteella. Merkitystä ei myöskään ole sillä, että vastaaja on mahdollisesti aiemmin maksanut laskuja, joihin on ehkä sisältynyt arvonlisäverolain vastaisesti perittyä arvonlisäveroa..

TODISTELU

Vastaajan kirjallinen todiste

1. Rahoitustarkastus, ohje dnro 1/240/98

TUOMIOLAUSELMA

Vastaaja RRR Oy velvoitetaan suorittamaan kantajalle Asianajotoimisto WWW Oy:lle viivästyskorkoa korkolain 4 :n 1 momentin mukaisesti 23.086,54 eurolle ajalta 7.10.2010-25.11.2011, perintäkuluja 664,20 euroa ja oikeudenkäyntikulujen korvauksena 3.782,50 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen kuukauden kuluttua tuomion antamisesta.

TUOMION PERUSTELUT

Käräjäoikeuden toimivalta

Koska kysymys on osapuolten yksityisoikeudellisiin sopimusjärjestelyihin liittyvästä saatavan osan velkomuksesta, käräjäoikeus on toimivaltainen tutkimaan asian huolimatta siitä, että käräjäoikeudessa on vastaajan kiistämisperusteen  vuoksi  arvioitavana  kannevaatimuksen oikeellisuus sen perusteella, mikä on ollut kantajan tuottaman palvelun luonne suhteessa arvolisäverolainsäännöksiin.

Kantaian laskuttaman palvelun luonne; arvonlisäverollinen asiantuntijapalvelu vai arvonlisäveroton rahoituspalvelu

Kantajan ilmoituksen mukaan se on toiminut juridisena neuvonantajana ja asiantuntijana HHH:n ja vastaajayhtiön välisiin rahoitusjärjestelyihin liittyvissä juridisissa kysymyksissä ja lainatransaktioissa. Kantajan mukaan se on tarjonnut pankille asianajopalveluja, laskuttanut niistä  sopimusjärjestelyjen  mukaan suoraan vastaajaa eikä ole tarjonnut rahoituspalveluja kummallekaan rahoitusjärjestelyn osapuolelle.

Ilmoituksen mukaan kantaja on käytännössä tarjonnut asianajopalveluja lainan dokumentoinnissa, vakuuksien perustamisessa, legal opinion lausumien antamisessa ja muissa vastaavissa asioissa.

Pankin Suomen sivukonttorin lakkauttamisen jälkeen asian hoidon siirtyessä Suomesta pankin Tanskan sivuliikkeelle ja vastaajankonsernirakenteen muuttuessa kantaja on ilmoituksensa mukaan huolehtinut näiden järjestelyjen edellyttämistä muutoksistadokumentaatioon, muutossopimuksista ja muutoksista vastaajan vakuuksien puutteellisuuksiin liittyen.

Vastaaja ei ole yksilöinyt kantajan toimintoja ja palveluja kantajaa tarkemmin. Vastaaja on katsonut kantajan ilmoittaman edellä kuvatun toiminnan liittyvän niin kiinteästi vastaajan lainojen järjestelyihin ja luoton hallintaan, että kantaja on pankin alihankkija ja kantajan tuottama palvelu on arvonlisäverolain 42 §:ssä tarkoitettua arvonlisäverotonta rahoituspalvelua.

Ratkaistavaan oikeudelliseen kysymykseen liittyen ei ole hallinto-oikeuden, korkeimman hallinto-oikeuden tai keskusverolautakunnan ratkaisua eikä verohallinnon ohjetta.

Käräjäoikeus toteaa, että arvonlisäverolain 42 §:ssä on lueteltu arvonlisäverottomat rahoituspalvelut ja että hallituksen esityksenmukaar luettelo on tyhjentävä.

Osapuolten ja pankin keskinäisten järjestelyjen ja kantajan palvelujen sisällöstä esitetyn perusteella käräjäoikeus katsoo jääneen näyttämättä, että kantaja olisi toiminut asiassa pankin alihankkijana tai edustajana Suomessa tuottaessaan kuvattuja palvelujapankin ja vastaajan rahoitusjärjestelyissä.

Riidattoman ilmoitetun kantajan palvelun sisällönkään perusteella kantajan vastaajalta laskuttama palvelu ei ole ollutarvonlisäverolain 41:ssä tarkoitettua rahoituspalvelun myyntiä eikä 42 §:ssä tarkoitettua luonteenomaista rahoituspalvelua, ei edes (luotonantajanharjoittamaa) luoton hallintaa, viime mainittuakaan huolimatta siitä, että vastaaja ei ole itse voinut suorittaa po. toimenpiteitä eikä palvelulla vastaajan väitteen mukaan ole ollut sille erillistä arvoa tai huolimatta siitä, että vastaaja ei ole voinut po. palvelustavälttyä.

Näin ollen kantajan tarjoamat ja tuottamat palvelut ovat olleet juridista neuvonantoa ja asiantuntijapalvelua, jonka ei siis voidatulkita kuuluvan perustellun suppean tulkintasäännön mukaan arvonlisäverolain 42 §:ssä tyhjentävästi lueteltuihinarvo.nlisäverottomiin rahoituspalveluihin.

Käräjäoikeuden johtopäätös

Kantajalla on ollut edellä sanotun perusteella oikeus ja arvonlisäverolain 1 §:n nojalla velvollisuuskin lisätä vastaajalle osoitettuihin laskuihinsa kanteessa velkomansa arvonlisävero.

Tästä seuraa, että kun arvonlisäverosta muodostunut kannevaatimuksen pääoma on maksettu vasta tämän prosessin kuluessa, vastaajan tulee suorittaa kantajalle vaaditut viivästyskorot, aiheelliset määrältään riidattomat perintäkulut ja korvausoikeudenkäyntikuluista, joiden määrää ei ole kiistetty.